Viimeinen vuosi ennen lähtöä

Tervehdys pitkästä aikaa. Vuodet veneessä asuessa ovat vierähtäneet nopeasti. Paljon on muutoksia Pandoralla tapahtunut, niin veneen päivityksissä kuin purjehtijoiden taidoissa, mutta suunnitelmat ovat pysyneet entisellään. Lähtöpäivä on pysynyt samana ja siihen on enää vuosi aikaa! No vuosi ja 28 päivää. Tunnelma alkaa olla odottava, Jarilla ajoittain paniikinomainen kaikkien tekemättömien asioiden kanssa, mutta onneksi Jari on tottunut viimehetken paniikissa tekemiseen. Kaikki hänet tuntevat tietävät mistä puhun. Tosiasiassa hän on saanut valtavasti aikaan ja puurtanut paljon sähköjen ja kaikennäköisten laitteiden asennusten kanssa, joista saa kertoa itse tarkemmin, jotta ei tule sanomista, kun kerron tekniset asiat väärin.

Vuosien aikana veneessä asuminen on muuttunut tavalliseksi arjeksi. Itselle se on jo niin tavallista, että sitä unohtaa, että se monia tämä asumistapa ihmetyttää. Monenlaisia kysymyksiä veneessä asumisesta on tullut vastaan. Suomessa asuessa tietysti eniten kummastusta herättää talvi veneessä, mutta kuten joskus aiemmin kirjoittelin, niin ei talvisin ole hädän päivää, kun talveen on varauduttu asianmukaisesti. Kyllä, veneessä säilyy myös lämpö. Toinen yleinen kysymys on, että miten te mahdutte asumaan veneessä? Tosi hyvin. Meillähän on periaatteessa tässä 4 huonetta ja keittokomero eli olohuone (salonki), makuuhuone (perähytti), vierashuoneet (keulahytti ja käytävähytti), keittokomero (pentteri), kaksi kylpyhuonetta ja seisomakorkeus koko veneessä. Vähiten tärkeä ei ole salongissa omat sohvat molemmille iltaisin pötkötellä. Lisäksi on kysytty, että eikö veneessä pelota asua. No ei pelota, miksi pelottaisi?

Eli arki veneessä on tuttua huttua, mutta kyllä pitkälle matkalle lähtö tuo jo perhosia vatsan pohjaan, kun lähtöä miettii eli lähes päivittäin nykyään. Onhan se kaiken kaikkiaan iso elämänmuutos, kun oma yritys pistetään pakettiin, työnteko menee 10 vuoden tauolle, ystävät ja perhe jäävät vähemmälle näkemiselle ja arjen tuttu rytmi muuttuu aivan uudenlaiseen rytmiin. Tämä kaikki herättää todella monenlaisia tunteita innostuksesta jännitykseen, iloisesta onnesta haikeuteen ja pelkoon. Lähdön lähetessä käy monesti mielessä myös epäusko, että onko tämä oikeasti totta, että pitkään suunniteltu haave on todella toteutumassa, aivan uskomattoman mahtavaa! Voin vain kuvitella miten vuoden kuluessa tunteet käy myllertämään lähdön lähetessä.

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Sosiaalisessa mediassa on päivitelty vähän aktiivisemmin, ja suunnitteilla on oma youtubekanavakin, mutta siitä sitten myöhemmin.

Lämmintä kesän odotusta kaikille!

-Nina

Jätä kommentti